maanantai 20. lokakuuta 2014

Lasso Zero



Lyhyen tauon jälkeen aika palata taas asiaan eli maistelemaan ah niin ihania, täysin alkoholittomia oluita. Täydellisen etsiminenhän on sikäli varsin vaikeaa, sillä kuten blogia enemmän seuranneet ovat huomanneet, vaaditaan se noin 0,3-0,5% että maku vastaa hyvin oikeaa bisseä. Tämän päivän arvostelussa, Lasso Zerossa, on kuitenkin yritystä.


Valitettavasti se ei tosin riitä. Alku on sikäli hämäävä että Lasson tuoksu vastaa aika hyvin keskiverto kaljaa, ja nimenomaan kaljaa. Maistettaessa samanlainen hämäys jatkuu, alkuun maku on aika kohdallaan mutta sitten tapahtuu käänne pahimpaan. Jälkimaku on aivan hirveä, vähän sellainen Nikolain ja Lapin Kullan sekoitus.

Mutta hei, pisteet yrittämisestä, ensi kerralla paremmin. En kuitenkaan voi tätä suositella. Te jotka ette halua olueenne yhtään alkoholia, joudutte toistaiseksi odottamaan parempaan. Hyvän töhiksen tästä tosin saa parvekkeelle, jos ei muuta.

lauantai 11. lokakuuta 2014

Mäntysuopa

Tänään onkin sitten arvostelussa yllätysvalinta, eli Mäntysuopa 0,0%!

Kuten nimestä voi päätellä, se maistuu Mäntysuovalta, eikä sisällä yhtään alkoholia. Sopii myös esimerkiksi mattojen pesuun. Mitä tästä voi oikein sanoa?




Huom! Kaupasta löydät sen tämän näköisessä tölkissä:
Pointti taisi tulla selväksi. En suosittele.

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Krombacher Weizen Alkoholfrei

Tänään pika-arvostelussa Krombacherin alkoholiton. Näitäkin on kaiketi kahta eri makua, en tarkemmin tiedä koska veljeni toi sen testiin täysin yllättäen.

Kyseessä siis vehnäolut, ja ai seitan että se onkin hyvää! Maku on todella mieto, mutta kyllähän tämä todella mallikelpoisesta oluesta käy. Netistä nopeasti googlettaessa osaavammat ja mahdollisesti aiheesta enemmän tietävät kehuvat koostumusta ja makua, joten en edes voi olla täysin väärässä vaikka aiheesta en juurikaan mitään tiedäkään.




Suosittelen ehdottomasti. Hinta on tosin aika suolainen, joten tässä tapauksessa sopii siihen hitaaseen, hienostuneempaan nautiskeluun.

tiistai 7. lokakuuta 2014

Kolme kovaa! Osa 3

Koska alkoholittomat oluet näyttävät olevan varsin monen mieltä askarruttava aihe, nostetaan hiukan arvostelutahtia ainakin näin hetkiseksi ja lisätään uutta tavaraa pöytään, tänään siis Kolme kovaa! sarjassa Beck's Blue!




Maku tuo mieleen jonkun suomalaisen oluen, en saa millään päähäni minkä, mutta joku niistä huonoista. Alkoholittomien tapauksessa tämä ei kuitenkaan ole ollenkaan huono juttu, sillä Beck's Blue emuloi varsin onnistuneesti juurikin suomalaisen, halvan oluen maun (luokkaa Koff, mutta ei missään tapauksessa Pirkka).

Tätähän juo hyvänen aika ihan mielikseen! Jos siis haluat viettää rattoisan raittiin iltaman, mutta samalla verestää vanhoja "ostetaan nyt Koffin lava kun halvalla saa"-muistoja ei niin hienostuneessa hengessä, niin tässä on ehdoton ykkösvalinta. Edellinen lause ei kuitenkaan päde hintamielessä, sillä pullo Beck's Blueta maksaa noin 1,50 euroa. Tätä voit bongata niistä "isoista" kaupoista.

Nikolain paluu!

Uskomatonta että aloitan päivän tällä...

Eli tänään vuorossa toivottu arvostelu, Nikolai kaksikon toinen puolisko, Nikolai Tumma lager!

Tähän "olueen" tutustuminen tapahtuikin sitten hieman normaalia erikoisemmissa oloissa. Olimme viettämässä iltaa Jyväskylän Hempparissa, ja koska ainoat kyseisen paikan alkoholittomat olivat Nikolain vaalea & tumma, päätin ampua laukauksen pimeään ja kokeilla tätä. Tosin vasta otettuani yhden vaalean ja todettua että mitään menetettävää ei ole.

Voisin kiteyttää koko oluen seuraavaan lauseeseen: tilattuani Nikolain vaalean baarimikko nauroi päin naamaa. Tilatessani Nikolain tumman, edes häntä ei naurattanut. Kuten tölkissä lukee, "maustaan tunnettu".


Ja kyllähän Nikolain veljeksissä yritystä on, mutta kun se ei vaan oikein niinkin kovassa liigassa kuin alkoholittomissa oluissa riitä. Ja jos ihan totta puhutaan, niin tumma ei edes yritä. Faktahan on että tämän saa maistumaan oluelta vaan jos tölkin tyhjentää ja täyttää sen uudelleen jollain oikealla bissellä. Ja tämä tosiaan mieheltä joka sai maistaa olutta hyvässä seurassa täydellisissä olosuhteissa. Ei jatkoon. Kyllä se vaan taitaa olla niin että jopa alkoholiton vaatii sen 0,3-0,5% että maistuu hyvältä.

Eli jos vaihtoehtoina on Nikolain molemmat mallit, valitse aina vaalea. Tai sitten juot vaan colaa.

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Huonoja uutisia

En tiennytkään että Lapin Kullasta on alkoholiton versio. Tänä iltana kokeiluun...

lauantai 4. lokakuuta 2014

Kolme kovaa! Osa 2


Pahoittelen pientä katkosta "arvosteluista", mutta kiirettä on pitänyt ja alkoholittomia suosituksia on ilmaantunut pilvin pimein, jopa jonoksi asti. Tämä tarkoittaa myös sitä että varmuudella tulossa on vielä ainakin 4 arviota, jehei! Ja kyllä, myös se kauhulla odotettu Nikolain tumma.

Mutta nyt asiaan hyvät ystävät!

Kolme kovaa sarjassa tänään todella hyvä miehen valinta alkoholittomaan illanviettoon, eli Erdinger Alkoholfrei.

Kyseessä, jälleen kerran, itselleni täysin uusi ja ihmeellinen tuttavuus, ja täytyy sanoa että maistuu!

Tästä tulee mieleen hyvin perinteinen suomalainen olut, Karhun ja kumppaneiden henkeen. Tämä ei kuitenkaan ole huono asia, sillä itse unohdin täysin juovani jotain alkoholivapaata. Ainut kielteinen seikka on se, että pullo tuntui tyhjentyvän turhankin nopeasti...



Suosittelen varauksetta. Tämä on nyt sitten se "miehen valinta".

maanantai 29. syyskuuta 2014

Kolme kovaa! Osa 1

Tänään siirrytään vähän erikoisempien tuotteiden ääreen (tarkoittaen tässä tapauksessa "oluita" joita ei löydy lähi Siwasta, mutta isoista kaupoista kyllä), ja arviossa Brew Dogin Nanny State Alcoholfri


Vanhana Olvi-miehenä asiantuntemusta ei löydy niin paljon että voisin tarkkoihin yksityiskohtiin mennä, saati sitten mihinkään "jättää pitsireunuksen"-juttuihin, mutta tämä kyllä yllätti. Lähi päivinä on tullut kuultua kovasti kehuja Brew Dogin oikeista oluista, moneltakin taholta. Itsehän en näistä tiedä mitään, mutta suosittelen ottamaan kokeiluun jos tämän perusteella pitäisi päättää!

Kyseessähän alkoholittomien raskasta sarjaa, sillä tässä, toisin kuin eräässä Nikolaissa, on edes vähän alkoholia. Käytännössähän tämä tarkoittaa sitä että ydinjätteen sijaan makukin vastaa enemmän oikeaa olutta.

Taviksena makua voisi kuvailla: hedelmäinen, ei vahva. "Tosi erikoinen" tulee myös Koffin ja muiden suomalaisten saunakaljojen jälkeen mieleen.

Ei nopeasti juotavaksi, mutta eipä näillä prosenteilla näitä oikein pikaisen kännin saamiseksi juodakaan.

Suosittelen.


perjantai 26. syyskuuta 2014

Ja sit vähä...

Hei let's rock ja sillee!

Eli koska erinäisistä syistä johtuen en kykene enää normaalia "tyämiehen saunakaljoo" nauttimaan, avautuu täysin uusi maailma, eli alkoholittomat oluet!

Tässä blogissa yritän määrittelemättömän ajan tutustua alkoholittomien oluiden uuteen ja ihmeelliseen maailmaan. Kirjoittaa aion silloin tällöin, jospa tällä kertaa tätä viritelmää jaksaisi pidempään kuin edellisiä.


Ja koska kaikki aikaisempi olisi turhaa ilman ensimmäistä "arviota", tänään testissä on Nikolai alkoholiton vaalea lager!
 

Löytyy melkein mistä vain. En suosittele.